maanantai 10. syyskuuta 2012

Kiireinen ja rankka elämä

Mulla piti olla eilen oikean käden geelauspäivä.

Mutta mulla olikin muita kiireitä:
Päätinkin tehdä itselleni jalkahoidon! : D

Tuotteet joita käytin jalkahoitoon ovat keikkapalkkiona saatuja ja päätin ottaa ne testiin:


Mm. nämä Pedi Sationin pedykyyrituotteet kuuluivat erään laulukeikkani palkintokoriin, joka sisälsi paljon ihania hoitotuotteita! Rakastan kaikenlaisia ajatuksella valittuja lajitelmalahjoja! Hyvä lahja voi olla vieläpä parempi palkka kuin raha, sillä toisinaan lahja on saajalleen arvokkaampi kuin raha jonka antaja on siihen käyttänyt. Jos siis lahjan antajalla on sopivia suhteita ; )

Oli ihanaa pestä, liottaa ja kuoria jalkoja. Siitä tuli hauska fiilis itselle - sellainen kiireetön olo ja mukava lämmin huolenpito itseä kohtaan tuntui tosi hyvältä!
Jalkanaamiota ja lentoturmatutkintaa <3
 
Tottakai rasvauksien ja naamioiden jälkeen oli vielä PAKKO laittaa varpaiden kynnet kuntoon. Käytin ranskalaisen pohjaan O.P.In Pink of hearts 2010 ja China Glazen Jetstreamia. Ranskalainen Inglotin 038lla ja päälle kimallusta CGn Luxe and Lushilla.
Kokeilin myös ensimmäisiä kertoja akryylimaalausta kynsiin. Ei oo helppoo.

Kiinassa tehtiin samantyylisellä tekniikalla vesiväritöitä ohuelle paperille, mutta tälläisessä mittakaavassa sivellintekniikkaa on vaikeampi toteuttaa. Lisäsin vielä vasta ostamiani CRYSTALLIZEDin swaroski strasseja. Voi että ne kiiltelee IHANASTI, ihan niinku oikeet timantit!! <3 Normistrassit ei oo mitään verrattuna näihin. Niitä lähtikin uusimpaan tilaukseeni Viissiltä : )

4 kommenttia:

  1. Hienot! Mä en ikinä osais tehdä tollasia kynsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne oli tosi simppelit, etenkin jos kukan vaik korvaa tarralla : )

      Poista
  2. Vau mitkä kynnet! :) Tossa sanoit Millalle, että kukan voisi korvata tarralla, niin mun kynsistä tarroilla on tapana lähtee sillai todella rumasti osissa. Tosin hyvin saattaa olla mahdollista, että oon käyttänyt vaan huonon laadun omaavia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Iiskulainen!

      Luulisi että (muutama) päällyslakkakerros pitäisi tarrat paikallaan. Mulla on jo alkanu kärjet kulua näistä pois, samoin ku osa maalatusta kukasta. Ehkä olis munkin kannattanu laittaa enemmän kuin yksi kerros... ; )

      Poista